tiistai 10. tammikuuta 2012

Tilkkukortti

Tällaisen kortin tein KK:n Veivaamatta haasteeseen mallikortiksi. Haaste on sellainen, ettei siihen osallistuvissa korteissa ole saanut käyttää BigShotin tai Cuddlebugin kaltaisia leikkureita eikä muitakaan pienempiä leikkureita. Suunnittelin aiheeksi tilkkukortin. Ideaa en ole nähnyt missään vielä käytettävän, joten neuvon tässä, miten itse aloitin hahmottelemaan tätä korttia.
Ensiksi leikkasin valkoisesta (värillä ei ole väliä), toisaalta tumma ei ehkä näkyisi niin voimakkaasti, jos "tilkkujen väliin jää rakoja. Minulla valkoinen pohjapaperi on puoli senttiä pienempi kuin itse korttipohja. Lisäksi leikkasin 7x7 cm kokoisen keskiosan eri paperista. Lisäksi määrittelin keskikohdan paperista, jotta löydän paikan keskipaperille (pienelle). Keskikohdan voi halutessaan piirtää keskelle tai liimata pikkuisen paperinpalan siihen.
Tilkkuja varten leikkasin 1cm levyisiä "nauhoja", joista pätkin sopivan pituisia paloja.
Aloitin tilkkutyön teon keskipalan reunoilta. Mallikuvion voi valita mieltymyksensä mukaan. Tässä olen käyttänyt helppoa ja yleistä mallia. Teippasin sopivan pituiset palat paperille (minulla oli 270g, käy toki ohuempikin). Seuraavat kierrokset mallikuvion mukaisesti.

 Tilkkukortti on vaatii jonkin verran aikaa ja intoa, mutta vaikeaa se ei ole.Lopuksi kiinnitin keskelle mustan 7x7 cm kokoisen mustan kartonkipalan, jonka päälle laitoin kuvan, tosin en ihan keskelle....halusin, ettei kaikki ole tässäkään kortissa ihan symmetristä. Lisäsin vielä kukkasia, mutta vain vähän, sillä halusin, että tilkkureunus näkyy mukavasti. 


3 kommenttia:

  1. Mahtava idea tää haaste .vanhana tilkkuilijana ei oos tullu mieleen tälläillä tehdä ..
    Hieno kortti js hyvä idea..

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommenteista! Hyvä tietää, ettei nää omat ideat olekaan aina niin hölmöjä...

    VastaaPoista

Mukavaa, että jätät kommentin, tervetuloa uudestaan!